Heinäpeltoiluu, ajeluu ajeluu ja lisää ajeluu, rauhaa ja rakkautta, valvomista, väsymistä ja vaan yks töistämyöhästyminen. Uimista ja hiustenkuivattelua auton kattoluukusta. Se oli jotain, mitä jokaisen pitäs ainaki kerran elämässään kokee.Olen myyty. Sain eräänä kauniina lauantaipäivänä kukkia miekkeliltäni syyttä. Sanattomuus on olotila, joka varsin harvoin on rinnastettavissa fiiliksiini. Mutta silloin se katalasti iski tajuntaani. Vitun diippii.
Olin Vantaalla, koska lähestulkoon asun siellä. Vahdin pikku-Alea ja vietin kahvi-, sekä lenkkeilyhetkiä miekkilini isovanhempien kanssa. Kattelin lastenleffoja ja nukuin yöunien pituset päiväunet. Jouduin seuraamaan vierestä miten pari hölmöö stögäs tupakantumppinsa jättietanoihin. Tykkietanat.
Ajoin autoo. Sain sen liikkumaan jopa seittemän metrii! Uus ennätys. Oikeesti.
Työpäivät on nykyään yllättävänki kivoja. Ja vielä kivempaa on se, että niitä on tasan kolme jäljellä. Vielä kivemmaks menee, kun huomenna värjäytän fledani työajalla. Häähää. Myöskään eräs nimeltämainitsematon nirppa jäi sopivasti lomille. Enää ei oo kukaan valittamassa, että mun vartin ruokatauko ois liian pitkä. Hah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti