Eräänä perjantaina oli pirskeet. Ystäväni Jenna oli ylittänyt aikuisuuden kynnyksen ja nyt hän oli ottamassa elämässään suuren askeleen. Hän oli lähtemässä kymmeneksi kuukaudeksi suureen maailmaan, pois turvallisesta pienestä Jokelasta. Hän oli jättämässä Jokelan tomut ja kusipäät (ainakin hetkellisesti) taakseen ja oli rinnus röyheänä valmiina kohtaamaan suuren, ison, valtavan AMERIKAN! Siellä se nyt on, meijän pikku jenna...
Noh, juhlimisen aihetta siis oli. Siispä juhlimme. Juhlimme urakalla. Oli kuulemma hauskaa.
mun täytyy lääkettä näihin paineisiin etsii
Blockfestit. Lievää ylinopeutta matkalla tampereelle, maailman komein kuski, matkamusiikkia, isoja järkkäreitä, parasta seuraa, maksullisia parkkipaikkoja, hyviä artisteja, hempeilyy, elävältä litistymistä, köyhiä iskuyrityksiä, autossa nukkumista ja alkoholitonta fiilaamista. Oon oikeesti tosi ylpee, et mun festarijuomat pysy sillä vesi-limu linjalla, koska viimevuonna meni lievästi sanottuna hiukan yli.
Kaikki meni suurinpiirtein yllättävän nappiin ja blockeista jäi tosi hyvä maku suuhun. Huolimatta siitä, et meinasin oikeesti tallaantuu ihmisjoukon alle. Onneks mul on vahva miekkeli joka raivas meille tien ulos sieltä hullujen fanien seasta. Huhhu oikeesti mitä menoo.. Shaakelin känniääliöt hah!
Oon tosi tyytyväinen itseasiassa koko elämääni ylipäätään. Saan olla se vanha räppijanita vaikka oonki käännelly elämässäni uusia sivuja. Suurimmat muutokset on tietty varmaan vasta edessäpäin. Ajokortti ois kovasti tuloillaan (tai ainakin eka ajotunti hehe..), lukioki on suht lopuillaan ja jossain vaiheessa täs pitäs muuttaa omilleenki. Tai ainaki pois kotoo, mieluiten epäyksin. Koska vihaan yksinolemista vaikka pidänki itteeni iha suht hyvänä tyyppinä ja hyvänä seurana. Mieluummin silti jaan tän hyvän seurani muitten kivojen ihmisten kanssa. Ja tosiaan, melkeen kaikkihan on kivoja.
Tosimiehet kehtaa kulkee lakatuillakin kynsillä. Tein siis miekkelistäni tosimiehen. Rakennettiin katto ja mieli ja keho ei suostunu enää tekemään yhteistyötä. Hermoromahdus. Oikeesti. Mut ainaki katto tuli valmiiks, loppujen lopuks. 13h duunii putkeen ja sitä ennen kaks päivää kattohommia. Voitais perustaa kattofirmaki muttei viitti, nii perseest se peltejen hilaaminen sinne kahenkymmenen metrin korkeudelle oli.. Eihän ne painanu ku vaivaset seitkyt kiloo per pelti. Ja niitä meni nelkyt. höhöö tosielämän matikkaa vittu jee haha.
Okei ketään ei kiinnosta mun kattolöpinät. Mut hei, sou vat? Huomenna lähen toivon mukaan tampereelle. Asiat tuppaa kusemaan mut tässä tilantees ne ei enää saa kusta. Tai muuten ei hyvä helise. Ääh en tiiä, en vaan jaksa koht enää. Onneks mul on melkeen aina kivaa. Ja sitä paitsi mun sisäinen räppäri (joka ei aina oo niin kauheen sisäinen) pääsee huomenna elämään leveetä räppielämää blockfestejen merkeissä. Ja mahdollisesti seikkailullista mersussa nukkumista jos ei jaksa jämsäytyä.
liia kivuliast miettii välei omii vanhempii
Suht turhanki letkee sadepäivä. Himailuu, psykan kirjotuksiin pänttäämistä, turhan tuntusta venaamista ja yli-isoon (ylpylp) abihuppariin hukkumista. Okei yritän olla vähemmän leija. Hah. Letkee lukkari, kolmena päivänä viikos kouluu. Kelpaa, varsinki näin ennen kirjotuksii. Oikeesti aikaa lukee. Tai sit ei.
Mädännyn tänne. Vihaan tietokoneella olemista. Vihaan kotona homehtumista. Mut vittu. Ulkona sataa. Ei jaksa kastuu, ainakaan vielä. Pää hajoo, mun kuuppa on tottunu ainaiseen menemiseen. Oon ku ikiliikkuja, pitää olla jatkuvasti menossa, pitää olla seikkailuja, jännitystä, tekemistä. Eikä lukio oo vieläkään se mun paikka. Eikä opiskelu sovi mun pääkopalle. Liikaa istumista, liikaa paikallaan olemista, liikaa rajotuksia, liikaa tajuttavaa, liikaa liibalaabaa ja liikaa aikaa ajatella. Johan sitä vähemmästäki yks levoton sielu sekoo.
Eilen törmäsin mukavaan juoppoon. Se sano et sitte ku meen naimisiin ja saan lapsen, musta tulee hyvä äiti. Epäilen.
hengitän ja rakastan niitä jotka kulkee vierellä
Veikkaan että ainoostaan tämmöset hönöt idiootit (kuten esimerkiksi minä itse) osaa fiilata abivuotensa ekaa päivää näin kybällä. Tuskin kukaan idiootti menee koulun ruokailun jonossa etuilemaan nuorempia vaan siks et on abi. Tai tuskin kukaan idiootti ylipäätään ottaa abiuttaan näinki ylpeenä (lue: leuhkana)...
Hahah no ei ehkä sentää kummiskaan. Fiiliksis oon, se on pakko myöntää. Mut tää fiilaaminen johtuu mm. siitä että alotin tänään autokoulun. Minä+auto=täydellinen yhdistelmä. Siihen lisäks liikenne ja mun köhköh hitusen keskittymätön luonteeni. Kyl se hyvin menee!
Sain tänään myös uuden läppärin joka suuresti auttaa koulunkäynnissä. fiilfiil.
ps ostin maailman ihkuimpia kouluvihkoja ja mua kauhistuttaa ku musta on tulossa tyttömäinen! tää ei sovi mulle, haluun entisen äijyyteni takas.
mut ei sillä väliä oikeestaan olekkaan
Kahesta höntistä tulee ystäviä. Viisaat päät kolahtaa yhteen ja tulokset on mitä mahtavimpii. "Vittu tääl on kuuma" "HEI mennään kirppikselle ostaa viileemmät vaatteet"
... ja niimpä kaksi idioottia saivat kassilliset uusiavanhoja härskinrumia vaatekappaleita.
Evakko jatkui yhen yön kotona olon jälkeen taas kerran Vantaalla. Kotiuduin tässä välissä näillä näkymin yheks yöks Jokelaan ja sitten taas vantautoidun. Perjantaina repäsen ja lähen mökkeilemään Jämsään! Toivon mukaan rakas miekkelini suostuisi myös Jämsäytymään kahdeksi päiväksi, muttei mikään oo niin helppoo ja yksinkertasta.....!
Torstai-perjantai yön vietin klo 23-07 välillä kehä kolmosen varressa bussipysäkillä vaihtamassa kuorma-auton rengasta. Sitä ei voi käsittääkkään millanen arpeette on, ku kolkyttonnisesta kuorma-autosta, (jossa on painona siis lavallinen kivenlohkareita) puhkee rengas. No, eihän se rengas näytä renkaalta ollenkaan. Lähinnä se muistuttaa prätkäjengiläisen hapsunahkatakkia.
Sillävälin ku rakas miekkelini hoiti rengaskeikkaansa ja kun nuijapää"kaverimme" nukkui pösössään, mä ja nautaystäväiseni juttelimme ja paransimme maailmaa. Loppuvaiheessa tylsyys iski ja päätettiin kerätä omia tupakantumppejamme. Kauhistukseksemme huomasimme, että joku HUULIPUNANAINEN oli polttanut röökejämme:
*kävelen ryssälämä tupakantumppi kädessäni* "Lotta..... ooksä käyttäny huulipunaa?!" "En." "Emmäkään. Eli joku HUULIPUNANAINEN on polttanu meijän röökejä"
Löysin siis tumpistamme huulipunajäljet.
Okei paskaläppä mut silti hajottaa. Ehkä mä flippaan. Ehkä mä tunnustan myös että etin vieläkin itteäni. Ehkä mä en kuitenkaan oo yhtä hukassa ku aikasemmin. Ehkä mä elän elämäni onnellisinta aikaa. Ehkä mä itken useemmin ku ennen, mut ehkei se kuitenkaan tarkota sitä, et oisin heikompi ku ennen. Ehkä mun elämässä on tällä hetkellä monenlaisia, tosi vahvoja tunteita. Ehkä mä oon löytäny elämäni rakkauden ja kaupanpäälle hyvän ystävän ja rakastavan perheen. Ehkämä oon onnellinen.
Eräänä perjantaina oli pirskeet. Ystäväni Jenna oli ylittänyt aikuisuuden kynnyksen ja nyt hän oli ottamassa elämässään suuren askeleen. Hän oli lähtemässä kymmeneksi kuukaudeksi suureen maailmaan, pois turvallisesta pienestä Jokelasta. Hän oli jättämässä Jokelan tomut ja kusipäät (ainakin hetkellisesti) taakseen ja oli rinnus röyheänä valmiina kohtaamaan suuren, ison, valtavan AMERIKAN!
