Aika parantaa haavat, mut mikä arvet peittää?

Hyviä suunnitelmia, pelottavia ajatuksia, kylmyyttä, jurppia, outoo läppää ja esteettisiä muistiinpanoja. Sain myös vähä aika sit uuden kellon. Se ei tikitä, vaan hyrisee. Sen sekuntiviisari ei pompsahtele tasaseen tahtiin sekunnilta toiselle vaan se lipuu. Se on tosi ahdistavaa. Jännästi se pistää miettimään. Aika vaan valuu koko ajan. Eikä oo kauaa ku oon jo täysikänen. Ens viikolla tuun valitettavasti siihen kuulemma maailman vittumaisimpaan ikään. Seittemääntoista. Ei uskois musta, hah! Oon henkisesti ikuinen kakara.

Kävin pari päivää sit kampaajalla ja sain kirkonpolttajalookkini takas. Hiukset näyttää taas mustalta, vaikka tummanruskeet niitten piti olla. Salaa oon tosi tyytyväinen.

Elämää oppii arvostaa ku se kolhii

Tein ite omasta elämästäni vähän normaalii jännempää. Kiva testailla rajojaan ja semmosta. Mut ei tietenkää liikaa. Koulussa on normaalii mielenkiintosempaa, eikä mul oo mitään hajuu, et miks. Musta myös tuntuu et joka päivä opin arvostamaan elämää enemmän ja enemmän. Elämä on nii siistii ja ihmeellistä.

Aika menee kauheen nopeesti. Kohta on taas mun marraskuu ja räpin sm:t. Näillä näkymin oltais muodostamassa tosta tapahtumasta jo perinnettä rikun kanssa. Eli sinne mennään tänäki vuonna. Hahah me ollaan ikuisia räppitsiksejä!

Älä mieti menneitä, älä turhaan mieti tulevaa

kerro mulle miten historiaa luetaan
tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitaan
me voidaan tehdä ihan mitä halutaan Kaks viikonloppuu peräkkäin. Kaks siwareissua peräkkäin. Liian monta hyvää ideaa peräkkäin.
Koulussa alko uus jakso. Samalla alko syksy. Virallisesti. Otettiin uus asenne opiskeluun. Toivottavasti se kerranki kestäis. Maailmassa on vaan liikaa asioita, jotka on paljon mielenkiintosempia ku koulu.
Mun ajatukset tuntuu sekavilta. Tuntuu siltä et kaikki alkais taas alusta. Pitää taas rakentaa tulevaisuutta kesään asti. Mut oikeestaan jollain tavalla mä tykkään tästäki tilanteesta. Mä oon valmis uusiin seikkailuihin ja haasteisiin. Mä oon valmis.

Annetaa ohjat muiden käsii

mitä sä häviit, jos toimit niinku muutki
oikein kuulit, mieti kunnol
AA-Kerho antaa käteesi pullon Kuumotuselämän uudelleen alottamista, outoja valoilmiöitä taivaalla, itsensäilmaisua, koirankusetusaika, uudet hienot kännykät lämmykät, pelailua, juoksemista, puskissa lymyilyä ja oksennusta maassa. Ja tästä lähtien hymyilen mun joka koulumatkalla.

"älä sinä muiden katseista välitä, sillä me ollaan yhdessä" -jenni vartiainen
"älä sinä valvontakameroista välitä, sillä me ollaan kusessa" -riikka ja janita

Joskus iltasin mä ristin käteni,

rukoilen sun puolesta, tää on oma häpeeni
Niinhä se vaan menee, et hyvät suunnitelmat kusee aina. Eikä sille voi mitään. Viikonlopusta piti tulla lähes täydellinen, mut siitä tuliki tylsin pitkään aikaan (perjantaita lukuunottamatta). Ens viikonlopuks mä kyllä keksin jotain jännää, muuten räjähtää pää. Pitää olla vähä vastapainoo lukiolle. Vaikka enhä mä lukioonkaan iha täydellisesti keskity tai edes panosta. Ei se vaan tunnu oikeelta paikalta mulle, mut emmä viittis keskenkään jättää. Ku mun tulevaisuudensuunnitelmatki tarttis lukiopaperit pohjalle.
Oon muutenki alkanu miettii tulevaisuuttani enemmän. Unelmoin yksinasumisesta, eikä siihenkään oo enää ku pari vuotta. Ois iha sairaan siistii jos sais päättää kaikesta iha ite ja tehä sitä mikä parhaalta tuntuu. Musta jotenki tuntuu, et en kuulu tänne jokelaan. Vaikka toisaalta täällähän on kaikki mitä tarviin. Oon huomannu et teen asioita ja päätöksiä enemmänki sydämellä ku järjellä. Mut ei se mua haittaa.